KÄYTTÖTARKOITUS: Seisova lintukoira.                                                                           Pääsivulle

.

YLEISVAIKUTELMA: Rakenteeltaan vahva ja tasapainoinen; voimakas olemus. Rodulle toivottuja ominaisuuksia

ovat jäntevät raajat, hyvin kehittyneet lihakset, selväpiirteiset ääriviivat, veistoksellinen pää ja silmien alta selvästi

meislautunut luusto. Edellä mainitut piirteet saavat aikaan rodun omaleimaisuuden.

TÄRKEITÄ MITTASUHTEITA: Rungon pituus on sama tai hieman suurempi kuin säkäkorkeus. Pään pituus on

4/10 säkäkorkeudesta. Pään leveys mitattuna poskikaarien kohdalta on alle puolet pään pituudesta. Kallo ja kuono-osa

ovat yhtä pitkät.

KÄYTTÄYTYMINEN / LUONNE: Sitkeä, kaikenlaiseen metsästykseen soveltuva, luotettava, älykäs, oppivainen ja

helppo kouluttaa.

PÄÄ: Kulmikas ja poskikaarien kohdalta kapea, pituudeltaan 4/10 säkäkorkeudesta; pään puoliväli on silmien sisäkulman

kohdalla. Kallon ja kuonon ylälinjat ovat erisuuntaiset siten, että jatkettaessa kuonon ylälinjaa taaksepäin, se erkanee

kallosta ihanteellisimmin kallon keskikohdassa ennen niskakyhmyä.

KALLO-OSA: Sivulta katsottuna kallon ylälinja muodostaa hyvin avoimen kaaren. Ylhäältä katsottuna kallo on pidentynyt

soikio. Kallon leveys poskikaarien kohdalla ei saa ylittää puolta pään pituudesta. Otsaluut ovat korostuneet ja

kulmakaaret havaittavissa. Otsauurre on erottuva ja ulottuu kallon keskiosaan. Kallon harjanne on lyhyt ja vain heikosti

erottuva. Niskakyhmy on selvä.

OTSAPENGER: Vähäinen.

KIRSU: Suuri, ulottuu sivulta katsottuna hieman huulilinjan etupuolelle muodostaen sen kanssa kulman; suuret, avoimet

sieraimet. Kirsu on karvapeitteen väristä riippuen harmaa tai vaaleanpunaisesta erisävyiseen syvän lihanpunaiseen.

KUONO-OSA: Kuononselkä on suora tai hieman kupera. Kuonon pituus on puolet pään pituudesta, syvyys 4/5 kuonon

pituudesta. Edestä katsottuna kuonon sivulinjat lähestyvät hieman toisiaan, kuono on kuitenkin leveä. Alaleuka ei ole

kovin selvästi näkyvissä.

HUULET: Ylähuuli on hyvin kehittynyt ja ohut, se riippuu peittäen leuan olematta veltto. Sivulta katsottuna ylähuuli

ulottuu hieman alaleuan alapuolelle. Edestä katsottuna ylähuuli muodostaa ylösalaisen V-kirjaimen kirsun alle. Huulipussi

on havaittava, mutta ei roikkuva.

HAMPAAT / PURENTA: Hammaskaaret ovat hyvin kehittyneet, hampaat ovat kohtisuorassa leukoihin nähden. Leikkaava

purenta, myös tasapurenta on sallittu.

POSKET: Kuivat.

21

SILMÄT: Hieman vinoasentoiset, eivät liian syvällä sijaitsevat eivätkä ulkonevat; ilme on lempeä ja nöyrä. Silmät ovat

melko suuret ja soikion muotoiset, luomet ovat tiiviit, eivät sisä- eivätkä ulkokierteiset (entropium tai ektropium). Värikalvo

on enemmän tai vähemmän tumma okra tai ruskea, karvapeitteen väristä riippuen.

KORVAT: Hyvin kehittyneet ja pitkät: ne ulottuvat venyttämättä kirsun kärkeen ja ovat leveydeltään vähintään puolet

pituudesta. Korvat ovat tyvestään melko kapeat ja vain hieman koholla; ne ovat kiinnittyneet melko taakse poskikaarien

tasolle. On toivottavaa, että korva on pehmeä, etureunastaan selvästi sisäänkiertynyt ja erittäin tiiviisti posken myötäinen.

Korvan kärki on hieman pyöristynyt.

KAULA: Voimakas, tylpän kartion muotoinen, vähintään 2/3 pään pituudesta; niska on selvästi erottuva. Leuan alla on

kummallakin puolella pehmeä kaulapussi.

RUNKO

YLÄLINJA: Ylälinjan sivukuva muodostuu kahdesta linjasta: lähes suora, säästä 11. selkärangannikaman kohdalle

laskeva linja ja toinen hieman kaareva, joka yhtyy lantion linjaan.

SÄKÄ: Selvästi erottuva, lapaluiden kärjet ovat selvästi erillään.

LANNE: Leveä, lihaksikas, lyhyt ja hieman kaareva.

LANTIO: Pitkä (noin 1/3 säkäkorkeudesta), tilava ja hyvin lihaksikas. Lantionluu on leveä ja noin 30° kulmassa vaakatasoon

nähden.

RINTAKEHÄ: Leveä ja syvä, ulottuu kyynärpäiden tasolle muodostamatta köliä. Kylkiluut ovat viistot ja varsinkin

alaosastaan selvästi kaartuneet.

ALALINJA JA VATSA: Alalinja on lähes vaakasuora rintakehän pituudelta ja kohoaa hieman vatsan kohdalla.

HÄNTÄ: Paksutyvinen, suora ja kärkeä kohti vain hieman kapeneva. Hännän karvapeite on lyhyttä. Koiran liikkuessa

ja varsinkin haun aikana, hännän asento on lähes tai täysin vaakasuora. Typistetään noin 15 - 25 cm:n pituiseksi.

(Huom. Suomessa typistyskielto.)

RAAJAT

ETURAAJAT

LAVAT: Voimakkaat, hyvin lihaksikkaat, pitkät, viistot ja erittäin vapaasti liikkuvat.

OLKAVARRET: Viistot ja tiiviisti rintakehän myötäiset.

KYYNÄRPÄÄT: Kyynärpäiden tulisi sijaita lavan takakärjestä maahan vedetyllä pystysuoralla linjalla.

KYYNÄRVARRET: Voimakkaat, suorat ja selvästi jänteikkäät.

VÄLIKÄMMENET: Mittasuhteiltaan hyvät, kuivat, melko pitkät ja hieman viistot.

KÄPÄLÄT: Vahvat ja hieman soikeat; varpaat ovat hyvin kaartuneet ja tiiviisti yhdessä. Kynnet ovat vahvat, maata

kohti kaartuvat ja väriltään valkoiset, keltaiset tai ruskeat, sävyn tummuus riippuu karvapeitteen väristä. Päkiät ovat

kimmoisat ja joustavat.

TAKARAAJAT

REIDET: Pitkät, yhdensuuntaiset, lihaksikkaat ja takaosastaan lähes suorat.

SÄÄRET: Voimakkaat.

KINTEREET: Voimakkaat.

VÄLIJALAT: Suhteellisen lyhyet ja kuivat.

KÄPÄLÄT: Kuten etukäpälät. Takakäpälissä on kannukset, joiden puuttuminen ei ole virhe. Kaksoiskannukset sallitaan.

LIIKKEET: Pitkäaskelinen ja nopea ravi, voimakas takaraajojen työntö. Pää ja kirsu ovat korkea-asentoiset, koiran

metsästäessä kirsu on selkälinjaa korkeammalla.

NAHKA: Vahva mutta joustava; ohuempaa päässä, kurkussa, kyynärpäiden sisäpinnalla ja rungon alaosassa. Näkyvien

limakalvojen värin tulee vastata karvapeitteen väriä, niissä ei saa olla mustia läiskiä. Suun limakalvot ovat vaaleanpunaiset;

päistäriköillä ja valko-kastanjanruskeilla koirilla niissä saattaa olla ruskeita tai vaalean kastanjanruskeita läiskiä.

KARVAPEITE

KARVA: Lyhyttä, tiheää ja kiiltävää, hienompaa ja lyhyempää päässä, korvissa, raajojen etupuolella ja käpälissä.

VÄRI: Valkoinen; valkoinen erikokoisin oranssein tai erisävyisin tumman meripihkan värisin merkein; valkoinen erikokoisin

suurin kastanjanruskein merkein; valko-vaaleaoranssipäistärikkö; valko-kastanjanruskea kimo, väri jossa arvostetaan

metallin hohtoa ja toivotuin on munkin kaavun väriä muistuttava lämmin kastanjanruskean sävy. Symmetriset

merkit päässä ovat toivottavat, mutta niiden puuttuminen sallitaan.

KOKO JA PAINO

SÄKÄKORKEUS: 55 - 67 cm, toivotuin uroksen koko on 58 - 67 cm, toivotuin nartun koko on 55 - 62 cm.

PAINO: 25 - 40 kg säkäkorkeudesta riippuen.

VIRHEET: Kaikki poikkeamat edellä mainituista kohdista luetaan virheiksi suhteutettuna virheen vakavuuteen.

VAKAVAT VIRHEET: Korostunut alapurenta, yli kahden senttimetrin poikkeamat annetusta säkäkorkeudesta.

HYLKÄÄVÄT VIRHEET: Halkinainen kirsu, yhdensuuntaiset kallon ja kuonon ylälinjat; herasilmä, yläpurenta,

pigmentin puuttuminen (albinismi); musta, mustavalkoinen, kolmivärinen, kellanruskea, pähkinänruskea tai yksivärinen

karvapeite tai karvapeite, jossa on punaiset (tan) merkit; mustaa väriä limakalvoilla, ihossa ja päkiöissä.

HUOM. Uroksilla tulee olla kaksi normaalisti kehittynyttä kivestä täysin laskeutuneina kivespussiin.

Sivun alkuun      Pääsivulle