Bracco Italiano, historiaa ja nykypäivää.          Pääsivulle  © Marjaana Lietoila 2008

 

Bracco Italiano on metsästyskoira, luultavasti kaikkien lyhytkarvaisten seisojien esi-isä, jonka ominaispiirteet vakiintuivat jo 1300-luvulla, kuten tuon ajan freskot todistavat. Alun perin sitä käytettiin verkkometsästyksessä.

Rotu on yksi klassisista, antiikkisista seisojista, joka on jalostettu pääasiassa Italian niemimaan pohjoisosissa. Rotu on ollut olemassa keskiajalta asti ja se levisi laajalle renessanssin aikana. Aatelisto piti sitä suuressa arvossa. Itse asiassa siivekkäiden metsästys oli aristokratian yksinoikeus. Rotua jalostivat Gonzagan ja Medicin suvut; näissä kenneleissä syntyneitä yksilöitä halusivat kuninkaalliset perheet ja aatelisto.

Tämä koira, joka on muinaista italialaista perua, on muotoutunut itsekseen ja kehittynyt aikojen kuluessa. Entisaikojen verkkometsästyksestä se on mukautunut nykyajan haulikkometsästykseen.  Freskot 1300-luvulta ovat kiistatta todisteena bracco italianon ajattomuudesta halki vuosisatojen mitä tulee sen ulkonäköön ja soveltuvuuteen seisovana metsästyskoirana.

Bracco Italianoja, joita arvostettiin lahjakkaina metsästäjinä, vietiin jo viidennellätoista vuosisadalla Ranskan kuninkaan hoviin ja muihin maihin, joissa ei ollut samanlaisin kyvyin varustettuja koiria.

 

Arvellaan, että valko-oranssi muunnos on peräisin Piemonten maakunnasta ja valko-ruskea Lombardiasta. Valko-oranssi bracco oli kevyempi rakenteeltaan kuin valko-ruskea. Valko-oranssia muunnosta oli kevyemmän rakenteensa vuoksi parempi käyttää vuorilla. Kasvattajat ovat käyttäneet näitä kahta muunnelmaa yhdistelmänä, nykyään meillä on yhtenäinen bracco italianon tyyppi.

 

Bracco Italiano koki rappion 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun aikoihin, jolloin väärät jalostuskriteerit tekivät rodusta liian raskaan, lymfaattisen (”kuivan” vastakohta) ja hitaan ja koirilla oli terveysongelmia.

Viime vuosikymmeninä rotu on kuitenkin menestyksekkäästi elpynyt huolellisen siitostyön ansiosta, joka on pelastanut perimään alkuperäiset ominaisuudet ja vapauttanut rodun vioista, jotka sitä aikaisemmin vaivasivat.

 

Bracco italiano on atleettinen, keskikokoinen koira, joka monipuolisena sopii mainiosti kaikenlaiseen metsästykseen. Rodulla on voimakas seisomisvaisto ja hyvin kehittynyt noutamisvaisto. Erinomaisen, tottelevaisen luonteensa vuoksi sen koulutettavuus on hyvä, etenkin, jos sitä innostetaan lempeydellä. Ominaisuudet, jotka tekevät bracosta loistavan työkoiran, tekevät siitä myös ihanteellisen kotikoiran. Paitsi kauniilla ulkonäöllään, bracco lumoaa myös kyvyllään kehittää ravissa hämmästyttävä vauhti lantion voimakkailla työnnöillä.

Sitä tulee kasvattaa kunnioittaen sen metsästystaitoja ja kyetä yhdistämään samaan yksilöön rodunomainen käyttäytyminen ja rodunomainen ulkonäkö. Siksi on varmistettava, että käyttötesteissä menestyneet yksilöt tuodaan esille myös näyttelyissä.

Rotu esiintyy runsaammin kuin muut rodut seisovien koirien kokeissa(Italiassa).

Rodulla ei ole erityisiä terveysongelmia tai perinnöllisiä vikoja.

 

Bracco Italianoja on ennen kaikkea Italiassa, missä oletetaan olevan suunnilleen 4500 yksilöä. Joka vuosi rekisteröidään noin 700 pentua. Muissa maissa sitä kasvatetaan etupäässä Hollannissa. Pohjois-Euroopassa on esitetty korkealuokkaisia yksilöitä. Isossa-Britanniassa ryhmä innokkaita harrastajia on vakavasti omistautunut rodulle. Muutamia yksilöitä on myös USA:ssa ja Etelä-Amerikassa.

 

19 Helmikuuta 1949 lähtien bracco italianolla on lopullinen rotumääritelmä, jonka on rekisteröinyt Italian Kennelklubi (ENCI). Tämä rotumääritelmä sallii sekä kevyen, että raskaan tyypin. Marraskuussa 1949 perustettiin Bracco Italiano yhdistys, SABI (Società Amatori del Bracco Italiano). SABIN tärkein tehtävä on auttaa jäseniään kasvattamaan koiria, jotka ovat korkealaatuisia, erinomaisia tyypiltään ja terveydeltään, menettämättä mitään rodun metsästysvaistosta.

 

 Tämän artikkelin teksti on käännetty Società Amatori del Bracco Italianon, SABIn sivuilta.

 

Sivun alkuun      Pääsivulle